Tekstin koko

Kuddnäsin museo

Tervetuloa Kuddnäsiin

Zacharias Topeliusken lapsuudenkoti Kuddnäs sijaitsee Uudessakaarlepyysä, Pohjanmaan rannikolla. Tilan viisi säilynyttä rakennusta kertovat miltä 1800-luvun alun vauras koti on näyttänyt. Kuddnäs on toiminut museona vuodesta 1934 lähtien. VAlkoisen päärakennuksen perusnäyttely esittelee talon elämää Topeliuksen perheen aikana. Huonekalut ja esineet viestivät porvarillisesta elämäntyylistä 1800-luvun Pohjanmaalla. Päärakennukseen sijoittuvat mm. sali, tohtorin huone, vierashuone ja Zachariaksen oma vinttikamari.

Keltaisessa talossa, oikeassa siipirakennuksessa, toimii museon kahvila, Café Emilie. Samassa yhteydessä ovat sekä lipunmyynti että myyntipiste postikorteille, kirjoille ja käsitöille. Rakennuksen sali, Keltainen sali, sopii myös kokous- ja juhlatilaksi ja salin voi vuokrata vuoden ympäri yksityiskäyttöön, syntymäpäiviä, häitä, joulujuhlia ja muita vastaavia tilaisuuksia varten.

Samaisessa keltaisessa talossa sijaitsee myös Topeliuksen muistohuone, huone, joka on kalustettu Sipoon Koivuniemen kirjaston esineistöllä. Esineistö kuuluu Suomen kansallismuseolle.

Pihapiiristä löytyy lisäksi paakarintupa, huvimaja ja vaunuliiteri.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhteystiedot:

Lisätietoja museosta, opastuksista ja keltaisen salin vuokraamisesta saatte Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimesta, puh.06-7856481.
Museon on auki ympäri vuoden ennakkoon varatuille ryhmille.
Kesäisin museon ollessa avoinna, on museon suora puhelinnumero 06-7856 482.

Museo sijaitsee osoitteessa Pietarsaarentie 22, Uusikaarlepyy.
Mahdollinen posti tulee lähettää osoitteeseen Uudenkaarlepyyn kaupunki, Kulttuuri & vapaa-aika, Seminarikatu 17, 66900 Uusikaarlepyy.
Sähköposti: kuddnas@nykarleby.fi

Museo avaa ovensa seuraavalle kaudelle 15. toukokuuta.
Kuddnäs avoinna kesällä 2012:
15-31.5
1-30.6
1-31.7
1-31.8
klo 10-16
klo 10-18
klo 10-18
klo 12-17
Juhannusaattona ja -päivänä museo on suljettu.
Käsitöiden myynti:

Yhteistyössä Nykarleby Hemslöjd r.f.:n kanssa myymme yhdistyksen käsityötuotteita. Tuotteet ovat sopivia erilaisiksi lahjoiksi.

Tule tutustumaan tarjontaan, käsityöt löytyvät keltaisen rakennuksen museomyymälästä.